Sudet kuuluvat Suomen luontoon. Jos Latviaan mahtuu 500 sutta, en ymmärrä, miksi monta kertaa isommassa Suomessa niitä pitää vainota, vaikka niitä on paljon vähemmän.
Ihmisen kannalta vaarallisin nisäkäs Suomessa on hirvi, joka taas on suden luonnollista ruokaa. USAn kansallispuistoissa havaittiin, että luonnon monimuotoisuus parani, kun sudet palautettiin niihin. Tämä johtui siitä, että hirvet ja kauriit eivät enää yhtä vapaasti voineet
syödä kasvillisuutta esimerkiksi purojen varsilta.
Luonnon monimuotoisuus on luomakunnan yhteistä perintöä. Tutkijat ovat osoittaneet ekosysteemien olevan sitä kykenevämpiä kestämään erilaisia muutoksia – kuten ilmaston muuttumista – ja sitä parempia toipumaan esimerkiksi kuivuuskausista ja metsäpaloista, mitä suurempi on luonnon monimuotoisuus.
Kaikkien maailman kansojen yhteinen velvollisuus on pitää huolta alueellaan olevista uhanalaisista eläimistä. Suomessa niihin kuuluvat esimerkiksi susi ja norppa.

