Susivahinkojen korvaaminen lopetettava poronhoitoalueella

Luonto-Liitto tuomitsee maa- ja metsätalousministeriön harjoittaman petopolitiikan ja vaatii susivahinkojen korvaamisen lopettamista poronhoitoalueella.

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt kiintiön 15 uuteen sudenkaatolupaan poronhoitoalueelle. Ministeriön tänään voimaan astuva asetus on voimassa heinäkuun loppuun asti. Lisäkiintiö tarkoittaa sitä, että poronhoitoalueella ei tule olemaan elinvoimaista ja lisääntyvää susikantaa.

”Jos poronhoitoalueella ei suvaita susia, pitäisi myös petokorvauksien maksaminen lopettaa tai pudottaa minimiin alueella”, vaatii Luonto-Liiton susiryhmän varapuheenjohtaja Jaana Julin.

Tuoreen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan Suomessa on tällä hetkellä 150-165 susiyksilöä, joista 20-25 elää poronhoitoalueella. Susikanta on hälyttävän pieni jo koko maassa ja ministeriön päätöksen jälkeen olematon Pohjois-Suomessa. Poronhoitoalueen susikanta on muodostunut jo pitkään yksittäin harhailevista susista, jotka on ennemmin tai myöhemmin kaadettu luvalla tai ilman.

”Suomen valtion harjoittamaa susipolitiikkaa ei voi hyväksyä. On väärin, että kolmannes Suomen pinta-alasta on aluetta, jonne sudella ei ole mitään asiaa”, sanoo Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta.

Metsästyskaudeksi 2011-2012 maa- ja metsätalousministeriö on jo myöntänyt 20 sudenkaatolupaa. Luvista 18 käytettiin poronhoitoalueella. Uuden asetuksen myötä sudenkaatolupia on myönnetty yhteensä 35.

Lisätiedot:

Jaana Julin, Luonto-Liiton susiryhmän varapuheenjohtaja
jaana.julin(at)gmail.com, 050 5411 912

Sami Säynevirta, Luonto-Liiton järjestöpäällikkö
sami.saynevirta(at)luontoliitto.fi, 040 560 7303

www.luontoliitto.fi/susiryhma
www.salakaadotseis.fi