Janne Heinonen

41 v, yrittäjä, kahden lapsen isä, Askainen

Intohimoinen luontokuvausharrastukseni toi suden ensikertaa lähietäisyydelle Kuhmon Viiksimossa, karhukuvauspiilokojussa viime kesänä.  Satumaisella onnella yksinäinen ja arka, lenkkaava susi kierteli paikalla helpon ruuan toivossa, ja viipyi hetken haaskalla, kunnes pelästyneenä poistui paikalta.

Lapsesta asti luonto ja erityisesti Suomen suurpedot ovat olleet lähellä sydäntäni, mutta tämä kohtaaminen oli ainutkertainen. Aina olen ollut innokas susien puolestapuhuja, mutta erityisesti tammikuun Pöytyän raukkamaisen lauman johtajanaaraan “työtapaturma” ampuminen, sai tunteet kuumenemaan ja puhumaan yleisestikin susien puolesta aina sopivan tilaisuuden tullen.

Mielipiteitä susista löytyy niin puolesta kuin vastaankin, mutta suurimman ihmetyksen aiheuttaa ihmisen loputon itsekkyys ja ahneus, kun suden (tai ylipäätään eläimen) pitää olla jotenkin hyödyksi  ihmiselle, jotta se on oikeutettu olemaan ihmisen omistamassa luonnossa, ja tällöinkin ihmisen määräämässä paikassa. Tässä valossa voidaankin kyseenalaistaa mitä hyötyä ihmisestä on luonnolle.

One for all, and all for Wolves.

Kyseisen karhukuvausreissun kuvat, kuten myös muita luonto- ja lintukuviani löytyy osoitteesta www.janneheinonen.kuvat.fi

Jukka Harinko

46-vee järjestelmätukihenkilö, Nummi-Pusula

Harrastuksen ja intohimon kohteena old-line siperianhuskyt, takaveto-Volvot ja Land Rover-maastoautot.

Asun maalla, ja nyt jo teini-ikään ehtineet poikani ovat koko kouluikänsä kävelleet täältä soratien varrelta pimeässä koulutaksi- ja/tai bussipysäkille joutumatta suden suuhun. Samoin itse täällä keskellä ei  mitään joko yksin tai  vaimoni kanssa siperianhuskyjä lenkittäessäni ei ole koskaan tullut mieleenkään olla menemättä otsalampun varassa metsäisille aamu- ja iltalenkeille. Ihan poluttomaan umpimetsäänkin täysin siekailematta

Susifobia on saanut viikko viikolta ja päivä päivältä absurdimmat mittasuhteet, joten oli lopultakin suoranainen pakko tulla esiin omalla naamallaan ja ilmaista mielipiteenään, että mielipuolinen suden vainoaminen ja salakaadot on saatava seis ja “luvallisiin” kaatoihinkin joku roti.

Valitettavasti omat susihavaintoni ovat tähän asti jääneet Ähtärin eläinpuistotasolle, mutta haaveena on kohdata tuo ihmistä moninverroin elämään oikeutetumpi upea eläin jonain päivänä sen luonnollisessa ympäristössä; vapaana Suomen luonnossa. Jos ei muuten, niin sitten vaikkapa jollakin luontomatkailuyrittäjän järjestämällä safarilla tai miksi niitä nyt sitten kutsutaankin.

Jakakaamme kukin tahoillamme faktoihin perustuvaa tietoa sudesta ja muista Suomessa asuvista suurpedoista. Ehkä sitä kautta jonakin päivänä vauhkoontunut  kadun kansa saadaan rauhoittumaan ja ymmärtämään, että yhteiselo näiden upeiden eläinten kanssa on oikeesti mahdollista.

Saija Taka-Eilola

28v., Pohjois-Pohjanmaa, maatalouslomittaja / hevosenhoitaja

Susi. Onko olemassa kauniimpaa sanaa, kauniimpaa eläintä tai kauniimpaa ääntä kuin suden ulvonta? Itse olen aina ollut eläinrakas ihminen, ja oma kipinäni susiin sai alkunsa ala-asteella. Tämä kiinnostus on jatkunut näihin päiviin asti, eikä sille näy loppua.

Median lietsomana susihysteria on saanut järjettömät mittasuhteet, eivätkä ihmiset enää näe metsää puilta. Susia pelätään ja vihataan, vaikka moni ei edes tiedä millainen eläin susi todellisuudessa on. Jim Brandenburg onkin sanonut, että “on valitettavaa, että ihmiset soveltavat omia moraaliarvojaan eläimiin päättäessään, mitkä eläimet ovat hyviä ja mitkä pahoja. Eläimet eivät ole kumpaakaan. Ne vain ovat.”

Suden olen nähnyt villinä luonnossa, olen kuullut ulvontaa ja emon kutsuhuutoja pennuille. Pääsin myös jokunen vuosi sitte Ähtärin eläinpuiston susiaitaukseen ja jo edesmennyt Pelle-susi kävi haistelemassa kasvojani. Nämä ovat olleet tähänastisen elämäni hienoimpia kokemuksia.

Annina Björlund ja susi

Harrastuksiini kuuluu luonto, eläimet sekä luontokuvaus. Minulla on broholmer-rotuinen koira, jonka kanssa harrastamme aika ajoin verijälkeä. Eläinkaartiini kuuluu myös kaksi rottatyttöä sekä neitokakadu-pariskunta.

Olen pikkutytöstä asti rakastanut luontoa ja kaikkia sinne kuuluvia eläimiä. Väärinymmärretyt petoeläimet ovat suurin rakkauteni, oli kyse sitten nisäkkäistä tai linnuista, kaloista tahi matelijoista. Kuten kuvassakin näkyy, olen joskus päässyt toteuttamaan unelmani ja kohtaamaan suden, läheltä. Kyse on Ähtärin susista, ei luonnonvaraisista. Vaikka kuinka toivon, vielä en ole luonnonvaraisiin susiin törmännyt. Ilveksiä ynnä muita eläimiä on kuitenkin tullut nähtyä luonnonvaraisena. Kuulun Luonto-liiton susiryhmään, ja vaikka olenkin vain rivijäsen, pidän susien puolta erittäin hanakasti.

Toivonkin, että joskus vielä ihminen ymmärtäisi, kuinka tärkeä susi on luonnolle ja lopettaisi susivihan sekä salametsästyksen. Kaikki voimme elää sovussa keskenämme ilman pelkoa. Luonto ei tee mitään turhaan (Natura nihil agit frustra).

Ronja ja Kamu

17, lukio-opiskelija, Nurmes

Harrastuksiini kuuluu valokuvaus, ratsastus ja metsästys. Paljon olen myös touhunnut valkoisenpaimenkoirani kanssa Tokon, näyttelyiden ja haun puolella. Myös rekikoirat ovat jättäneet tassunjälkensä sydämeeni:)

Pienestä asti olen haaveillut näkeväni tuon jalon ja mystisen suden keskellä erämaita. Vaikka olen pienen ikäni kulkenut metsissä milloin valokuvaten ja milloin itse metsästäen, en ole ainuttakaan kertaa saanut tilaisuutta nähdä sutta. Aina saa kuunnella kuinka sudet kylvävät pelkoa ihmisissä ja “syövät ja pelottelevat lapsia”. Mutta kuinka se sitten on mahdollista, kun hyvin harva on edes vilaukselta nähnyt tätä uhanalaista luontokappalettamme? Salametsästys on mennyt aivan äärirajoille, sillä siltä suljetaan silmät. Kumma, että hirvien salakaadoista media pillastuu ja poliisit saadaan samantien paikalle. Metsästäjien keskuudessa suden salakaataja on jumaloinnin kohde ja itse sankari…

Sudella tulisi olla samat oikeudet elää Suomen luonnossa, kuin on esimerkiksi karhuilla ja hirvilläkin. Ehkä ihminen on vain mustamaalannut siitä kylmän tappajan jo lasten saduissa…

Niko Helenius

20v, Jämsä, Keski-Suomi Tietoliikenneasentaja.

Harrastuksia ovat luonnossa liikkuminen ja valokuvaus.

Suurpedot ja varsinkin susi ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Salakaadot ja tappoluvat pitää saada kuriin, koska kukaan ei halua tilannetta jossa susi nähdään vain valokuvissa tai eläintarhassa. Kunhan ihminen vain tajuaisi että täällä on tilaa meille kaikille. Eikä valitsisi sitä helpointa vaihtoehtoa joka on yleensä tappaminen, vaikka vaihtoehtoja olisi kuitenkin monia. Joten yritetään pitää susi luonnossa. Siellä minne se kuuluu.

The fight goes on…

Jaana Julin

Jämsä, Keski-Suomi. Eläintenhoitaja, nuorisoalan opiskelija, Wild Lynx ry:n puheenjohtaja

Minulle luonnossa liikkuminen ja eläinten parissa työskentely on enemmän kuin työ tai harrastus. Se on elämäntapa. Olen koko ikäni asunut maalla ja ollut tekemisissä luonnon kanssa.

Susi, samoin kuin muutkin Suomen suurpedot kuuluvat osaksi monimuotoista elinympäristöämme. Mielestäni vahinkojen ennaltaehkäisyyn tulisi keskittää enemmän resursseja. Susien tappaminen tulisi lopettaa jos haluamme säilyttää suden suomalaisessa luonnossa.

“Meitä villejä on nyt hyvin vähän. Te pienensitte metsät. Te olette tappaneet monia meistä. Mutta yhä me metsästämme ja ruokimme kätketyt pentumme. Me tulemme aina tekemään niin. Aprikoin, tekivätkö ne kesyt sudet, jotka elävät teidän kanssanne hyvän valinnan. Ne ovat menettäneet villin luontonsa. Niitä on paljon, mutta ne ovat outoja. Meitä on vähän. Tarkkailen teitä edelleen, nyt siksi että voisin vältellä teitä ” Veljemme Susi, Unohdettu Lupaus, Jim Brandenburg

Olli Loisa

32v, luontoharrastaja, metsästäjä ja kaksivuotiaan lapsen isä Pöytyältä.

Suurimpia haaveitani olisi nähdä villi ja vapaa susi, vaikkapa kotipihastani.

Harrastan metsästystä ja sorkkaeläinriista muodostaa merkittävän osan koko perheemme ravinnosta eli syömme suden kanssa osin samaa ravintoa. En kuitenkaan osaa kokea sutta kilpailijakseni tai uhakseni. Jos riistaa ei riitä molemmille, minä pystyn helposti siirtymään muuhun ravintoon. Alkuperäisasukkaamme susi ei.

Seuraan surullisena metsästäjäpuolen tarkoitushakuista pelottelua suden osalta. Luontoa kunnioittava ja luonnon kanssa sopusoinnussa elävä metsästäjä alkaakin nykyisin vaikuttaa enemmän myytiltä kuin yleiseltä tilanteelta. Metsästäjänä toivoisin metsästäjäkunnalta ja järjestöiltä huomattavasti nykyistä jyrkempää suhtautumista turhaa petopelon lietsontaa ja ennen kaikkea myönnettyä yleisempää salametsästystä vastaan. Hiljainen hyväksyntä on nyt aivan liian yleistä.

Ari Sääski

Kuhmo, 48 v. luontomatkailuyrittäjä, Wild Brown Bear Oy, 15- ja 18-vuotiaiden nuorten isä

Olen asunut ikäni susien keskellä. Susi on erittäin kiinnostava kohde ulkomaalaisille asiakkaille ja siitä on hyvät mahdollisuudet tehdä ympärivuotinen kohde kuvattavaksi ja katseltavaksi. Suden “tuotteistaminen” toisi lisää työpaikkoja syrjäseudulle. Suomen alhainen susikanta vaikeuttaa sen hyödyntämistä matkailussa.

Satu Orajärvi

Mäntsälä, 35 v. maitotilaneuvoja

Mielestäni suomalaisten suhde susiin tuntuu pääsääntöisesti olevan hiukan hysteerinen. Skandaalinhakuisella medialla on selkeästi osansa susipelon lietsomisessa, uutisoidaan tyyliin ”susi raateli hirven”. Siis mitä? Susi saalisti ruokaa itselleen, ei se ”verenhimoisesti raadellut” mitään. Ihmisillä on jollain tapaa taipumus inhimillistää susia ja samaan aikaan esittää ne ahnaina petoina.

Tosiasiassahan susi on uhanalainen ja rauhoitettu eläin eikä Suomessa edes ole paljon susia. Melkein kaikilla muilla Euroopan alueilla, joilla susia esiintyy, niiden määrä on tuhansia, ei muutamia satoja kuten Suomessa.

Sudet ovat voimakkaan sosiaalisia laumaeläimiä, jotka saalistavat pääsääntöisesti isoja hirvieläimiä laumassa. Yksinäisille susille kelpaa pienempikin ravinto kuten jänikset, linnut jne. Laumojen koossapysyminen on erityisen tärkeää, koska jos lauma hajotetaan esimerkiksi metsästämällä osa sen jäsenistä (laillisesti tai laittomasti), susien on vaikeampi saada isoa saalista kuten hirviä ja kotieläinvahingot tulevat todennäköisemmiksi.

Kotieläinvahinkoja voidaan ja niitä pitää ennaltaehkäistä. Niitä voidaan välttää mm. rakentamalla susiaitoja ja käyttämällä laumanvartijakoiria. Valtion tulisi osallistua susiaitojen rakennus- ja ylläpitokustannuksiin nykyistä enemmän. Lisäksi petovahinkojen omavastuuosuus tulisi poistaa ja korvauksen tulisi kattaa myös mahdolliset koirien eläinlääkärikulut. Koiria ei missään tapauksessa saa jättää yksin vahtimatta pihalle susialueilla. Lemmikinomistajana ihmisen on taattava koiran turvallisuus. Koiraa ei saa lähettää metsälle jos on tiedossa että alueella liikkuu susia.

Susien kanssa on siis totuteltava elämään. Asenne ei voi olla se, että koska niistä voi olla häiriötä, ne on poistettava. Susilla on ihan samanlainen oikeus elämäänsä täällä kuin jäniksillä ja pikkulinnuilla. Susitutkimus ja yleinen asiallisen susitietouden levittäminen varmasti lievittää ihmisten pelkoja ja epäluuloa susia kohtaan tulevaisuudessa.

Petri Hautala

Vahto, 43 v. Erä- ja luonto-opas

Tein vuosina 2009-2010 yli sata yön yli kestävää retkeä Kuhankuonon retkeilyalueelle. Vaikka aluetta rikkoo kymmenet metsäautotiet, eikä yhtenäistä luonnontilassa olevaa metsää ole paljon, voin pitää aluetta viimeisenä Lounais-Suomeen kuuluvana erämaana. Siellä elää uhanalaisia eliölajeja ja susi on yksi harvinaisimmista. Olen retkilläni kuullut, kuinka nämä uljaat metsän eläimet öisin ulvovat. Jälkiäkin olen nähnyt. Kertaakaan en silti elävää sutta ole kohdannut. Ilman susia, Lounais-Suomen viimeistä erämää-aluetta tuskin voisin erämaaksi nimittää.