SALAKAADOT SEIS!


	SUSI Susi on suurpeto Elämää laumassa Susikannan elinvoimaisuus Susitutkimus tuo tietoa kannasta Euroopan ja maailman sudet Susi on suurpeto Susi (Canis lupus) on koiraeläinten heimoon kuuluva petoeläin. Luontaisesti sudet elävät perhelaumassa. Laumassa eläminen on sopeutuma suurten sorkkaeläinten saalistukseen. Saalistaessaan sudella on aseinaan tarkat aistit, vahvat kulmahampaat, lihasvoima ja -kestävyys sekä usein myös lauman yhteistyö. Suomessa elää viimeisimpien arvioiden mukaan noin 205-250 sutta ennen syksyn 2008 metsästyskauden alkua. Kesän 2008 aikana maassamme arvioidaan syntyneen 21 susipoikuetta. Suomessa susi on uhanalainen laji, jonka uhanalaisuuden merkittävin syy ja uhkatekijä on metsästys. Suomalaiset sudet painavat 20-50 kg, naaraat keskimäärin 35 kg, urokset hiukan enemmän. Hartiakorkeutta sudella on 70-90 cm. Kuonosta hännän tyveen mitattuna ruumiin pituus on 100-145 cm, ja jatkona vielä noin 40 cm häntä. Tavallisin suden väritys Pohjolassa on kellanharmaa, mutta myös hyvin vaaleita ja tummia yksilöitä tavataan. Hännässä, selässä ja hartioilla erottuu mustia karvoja, vatsapuoli on vaaleampi. Kesäkarva on punertavamman ruskeaa. Monesti sudella on vaaleat posket. Suuresta pystykorvaisesta koirasta suden erottaa parhaiten suorana roikkuva häntä, vinot silmät sekä selkä suorana etenevä vaivaton ravi. Suden yläleuan raateluhammas on pituudeltaan 23-29 mm (koiralla enintään 22 mm) ja alaleuan 27-30 (koiralla enintään 26 mm). sivun alkuun Elämää laumassa Susilauma on tiivis sosiaalinen yksikkö, jonka kokoonpano vaihtelee ajan myötä. Pääsääntöisesti lauman muodostaa lisääntyvä pari eli niin sanottu alfapari ja sen eri-ikäiset pennut. Lauma elää ja saalistaa reviirillä, jonka alueella muita susia ei suvaita. Suomessa susilaumojen reviirit ovat laajoja, keskimäärin 1000 km2. Suomessa on havaittu 3-12 yksilön susilaumoja. Keskimääräinen talviaikainen laumakoko Itä-Suomessa on 7 sutta. Laumaelämä on evolutiivinen sopeutuma suurten saaliseläinten pyydystämiseen. Suomessa suden tärkein saaliseläin on hirvi. Talvisaikaan jopa yli 90% ravinnosta saadaan hirvestä. Muita tärkeitä saalislajeja ovat metsäkauris, metsäpeura, poro ja valkohäntäkauris sellaisilla susialueilla, joilla niitä esiintyy. Varsinkin kesäaikaan susi pyydystää myös pienempää riistaa: jäniksiä, majavia, mäyriä, lintuja ja jyrsijöitä. Ulostenäytteiden perusteella susille kelpaavat myös hyönteiset, kala ja marjat. Susilaumassa yksilöiden välillä on kiinteät suhteet, mutta keskinäinen arvojärjestys on selkeä. Johtaja seuraa laumanjäsenten viestejä ja päättää, milloin on aika lähteä saalistamaan. Hirven tai metsäpeuran kaataminen on susilaumallekin aina riskialtista. Hirven potku voi koitua saalistajan kohtaloksi. Siksi joitakin susia voi houkuttaa helpompi saalis; lampaat, naudat ja joskus jopa pihakoirat. Suden kiima-aika on keväällä, ja parittelu tapahtuu maalis-huhtikuussa. Kantoaika on noin 63 vrk. Poikaset (yleensä 3-7) syntyvät touko-kesäkuussa emon kaivamaan pesäkoloon tai syvennykseen. Poikasten silmät avautuvat kahden viikon iässä, ja noin kuusiviikkoisina pennut alkavat liikkua myös pesän ulkopuolella. Parin kuukauden ikäiset pennut telmivät jo vilkkaasti pesän ympäristössä ja syövät lauman muiden jäsenien tuomaa lihaa. Puolen vuoden ikäisinä nuoret sudet alkavat olla täysikasvuisen kokoisia ja osallistuvat lauman mukana saalistukseen. Suomessa suurin osa nuorista susista jättää synnyinlaumansa 11-14 kk iässä lähtiessään etsimään omaa elinaluetta ja kumppania. Osa nuorista susista jää synnyinlaumaan auttamaan uusien pentujen hoidossa. Viimeistään kaksivuotiaana sukukypsyyden saavuttaneet sudet kuitenkin lähtevät omille teilleen, sillä synnyinlaumassa niiden ei ole mahdollista lisääntyä. Nuoret sudet voivat vaeltaa satoja kilometrejä etsiessään itselleen paria ja sopivaa reviiriä. Näin Suomen susikannan ydinalueilta itäisestä Suomesta on vaeltanut susia myös ”uusille” alueille Keski- ja Länsi-Suomeen, missä susia ei ole elänyt sataan vuoteen. sivun alkuun Susikannan elinvoimaisuus Lajin kantaa voidaan kutsua elinvoimaiseksi, mikäli tarkasteltava populaatio tunnetaan hyvin, eikä se ole vaarassa hävitä tulevaisuudessa. Usein käytetty aikahaarukka tulevaisuudelle on seuraavat 100 vuotta. Uhanalainen laji puolestaan on vaarassa hävitä luonnosta. Viimeisimmän Suomen lajien uhanalaisuusraportin (2001) mukaan susi on erittäin uhanalainen laji. Uhanalaisuuden kriteeri on, että populaation arvioitu koko on alle 250 lisääntymiskykyistä yksilöä. Suden uhanalaisuuden merkittävin syy ja uhkatekijä on metsästys. Vuonna 2005 laaditussa Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa on asetettu tavoitteeksi elinvoimaisen minimikannan säilyttäminen. Siis pienin mahdollinen susimäärä, joka turvaa ekologisesti ja geneettisesti terveen susikannan säilymisen maassamme. Hoitosuunnitelmassa suden elinvoimaiseksi minimikannaksi on määritelty 25 lisääntyvää paria. Lisääntyvien yksilöiden määrä vaikuttaa populaation geneettisen monimuotoisuuden säilymiseen. Pieni lisääntyvä populaatio on hyvin altis kaikille yksilöiden lukumäärään vaikuttaville tekijöille: sairaudet, onnettomuudet, ankarat olosuhteet, sattuma. Kanta voi pudota alle toivotun minimikoon, jolloin elinvoimaisuus on vaarassa. Näin on käynyt Suomen susikannalle, laittoman metsästyksen vuoksi. Havaittu susien häviäminen ei selity yksinomaan laillisella pyynnillä, luontaisella kuolleisuudella ja susien poismuutolla. Arvio 25 lisääntyvän susiparin riittävyydestä geneettisesti elinvoimaisen susikannan säilyttämiseen perustuu oletukseen, että susikantamme saa säännöllisesti uutta verta Venäjän puolelta. Tuoreen geenitutkimuksen mukaan Suomi ei enää saa riittävästi vahvistusta susikantaansa Karjalan puolelta. Suomesta vaeltavat sudet olisivat elintärkeitä myös Ruotsin ja Norjan pienelle ja eristyneelle susipopulaatiolle, joka kärsii jo vakavista sukusiittoisuuden ongelmista. Poikuekoot pienenevät, poikasten selviytyminen heikkenee ja perinnölliset sairaudet yleistyvät. Skandinavian nykyinen susipopulaatio ei ole enää pitkällä tähtäimellä elinvoimainen. sivun alkuun Susitutkimus tuo tietoa kannasta Suurpetotutkimuksesta Suomessa vastaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL). RKTL:n vuosittain julkaisemat suurpetojen minimikanta-arviot perustuvat ensisijaisesti petoyhdyshenkilöiden kokoamiin peto- ja jälkihavaintoihin. Oikean runsausarvion saamiseksi havainnoista pitää erottaa erilliset yksilöt ja laumat. Suden minimikanta-arviot: 1998 / 95 1999 / 100-110 2000 / 130-150 2001 / 125 2002 / 135 2003 / 150 2004 / 185-200 2005 / 205-215 2006 / 210-230 2007 / 250-270 2008 alussa / n. 200 2008 kesällä / 205-250 Suomen susikannan esiintymisen painopiste on edelleen itäisessä Suomessa, mutta Kainuun ja Pohjois-Karjalan susikannan taannuttua aiempaa suurempi osuus Suomen susista elää nyt läntisessä Suomessa. Vuoden 2008 alussa läntisen Suomen alueella asusti arviolta 70–80, itäisen Suomen alueella 115–120 ja poronhoitoalueella 15–25 sutta. Biologisessa mielessä susien lukumäärää tärkeämpi on niin sanottu efektiivinen populaatiokoko. Se kertoo lisääntyvien yksilöiden määrän, mikä puolestaan vaikuttaa populaation elinkykyisyyteen. Efektiivinen populaatiokoko on usein huomattavasti pienempi kuin populaation laskennallinen koko. Vuonna 2007 Suomessa oli hiukan yli 20 lisääntyvää susiparia. Vuonna 1998 Suomessa aloitettiin susien radioseuranta. Tutkimuksen tavoitteena on kerätä perustietoa Suomen susikannasta sekä tuottaa lisätietoa kanta-arvioiden tekemiseen. Tutkimuksen eri osa-alueita ovat muun muassa susien syntyvyys ja kuolleisuus, reviirien koko ja reviireissä tapahtuvat muutokset, nuorten susien vaellukset, susien ravinnon koostumus ja susien vaikutus saaliseläinten kantoihin, susien populaatiogenetiikka sekä susien aiheuttamat vahingot. Nykyisin pantasudet saavat kaulaansa GPS-GSM pannan, joka paikantaa itsensä satelliittien avulla. Panta lähettää paikannustiedot gsm-maston kautta suoraan tietokoneelle. Paikannus- ja lähetystiheyttä voidaan tarpeen mukaan muuttaa. Seurannassa on kuitenkin vain muutamia susia kerrallaan. Panta kestää käytössä pari vuotta, minkä jälkeen se irtoaa itsekseen. Susien paikannustietojen ja jäljityksen avulla löydetään haaskoja ja ulosteita, jotka kertovat susien käyttämästä ravinnosta. Veri-, karva- ja jopa ulostenäytteistä pystytään eristämään dna:ta, mikä mahdollistaa yksilöllisen tunnistamisen kautta erilaiset populaatiogeneettiset tutkimukset. Myös populaatioiden historiaa voidaan tutkia dna:n avulla. Geneettinen tutkimus kertoo Suomen susikannan kohtalosta saman tarinan kuin historiankirjat: nykyinen susikantamme on vain murto-osa siitä, mitä se joskus oli. sivun alkuun Euroopan ja maailman sudet Suomen susikanta on pieni moneen muuhun maahan verrattuna. Ihmisen ja suden rinnakkaiselo ei silti välttämättä ole sen auvoisempaa muissakaan maissa: salametsästys on yleinen ongelma lähes joka maassa, jossa susia on. Harvaanasutut vuoristoseudut ja raja-alueet puskurivyöhykkeineen tarjoavat kuitenkin sopivia maastoja tuhatpäisille susikannoille. Valtioiden länsimaistuminen vie sudelta elintilaa: teiden ja asuinalueiden rakentaminen sekä muun muassa aseiden, moottorikelkkojen ja vapaa-ajan lisääntyminen johtavat yleensä susikannan vähenemiseen. Susia arvioidaan olevan Euroopassa: Iberia 2500 Länsi-Alpit 130-160 Italia 500-800 Dinaariset vuoret ja Balkan 5000 Karpaatit 5000 Baltia 3600 Saksa ja Länsi-Puola alle 50 Venäjän Karjala 300-350 Skandinavia 130-150 lähteet: Guidelines for Population Level Management Plans for Large Carnivors in Europe. Susien määräksi koko maailmassa arvioidaan noin 150 000–200 000. Sudella on useita kymmeniä alalajeja. Susia elää 58 valtion alueella. Maista vain 18 suojelee sutta jollakin tasolla. Susia arvioidaan olevan maailmalla: Kanada 55 – 65 000 Venäjä 40 000 Alaska 8000 – 9000 Muu USA 5000 – 6000 Turkki 7000 – 11 000 Mongolia 30 000 Kazahstan 9000 Kiina 6000 Intia 2700 Aasiassa yhteensä noin 50 000 lähde: www.tunturisusi.com sivun alkuun