Susi

Kuva Laura Uotila

Suomessa elää Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen julkaisemien viimeisimpien arvioiden mukaan noin 135-145 sutta vuonna 2011. Suomessa susi on luokiteltu koko 2000-luvun ajan erittäin uhanalaiseksi lajiksi.

Susi on osa Suomen alkuperäisluontoa. Ihmisen ja suden rinnakkainelo samoilla alueilla on mahdollista. Sutta kohtaan tunnetaan paljon turhaa pelkoa ja vihaa.

Suomen susikanta on vaarassa kadota kokonaan. Kannan kehitys on ollut laskusuunnassa jo useamman vuoden ajan, eikä käännekohtaa ole näkyvissä. Tärkeimpänä yksittäisenä syynä kannan hupenemiselle on susien salametsästys, joka on laajamittaista metsästysrikollisuutta.

Susi ei ole ihmiselle yleensä vaarallinen. Sen aiheuttamat riskit ovat paljon pienempiä kuin esimerkiksi liikenteen riskit. Viimeksi suden on raportoitu tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä 1880-luvulla. Tästäkin on epäselvyyttä, oliko kyseessä koiran ja suden risteymä.

Maaseudulla on ihmisiä, jotka suhtautuvat suteen neutraalisti tai myönteisesti. Kaikki sudenystävät eivät asu kehä kolmosen sisäpuolella. Maaseudulla eläessäkin voi vaalia kunnioittavaa luontosuhdetta, johon kuuluu kaikkien luonnonvaraisten eläinten hyväksyminen osana ekosysteemiä.

2 kommenttia merkintään Susi

  1. väärin sanoo:

    ‘Viimeksi suden on raportoitu tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä 1880-luvulla. Tästäkin on epäselvyyttä, oliko kyseessä koiran ja suden risteymä’

    ei siitä ole kuin vuosi.
    Sudet tappoivat kouluopettajan

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>