Salakaadot seis! Yli viisikymmentä suomalaista julkisuuden henkilöä puolustaa susia ja salametsästyksen vastaista kampanjaa

Tänään maanantaina alkaa sudenmetsästyskausi poronhoitoalueen ulkopuolella. Samoin tänään käynnistyy Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanja, jonka avaustilaisuus on Helsingissä, Citykäytävän Lush-myymälässä klo 13.

Tilaisuudessa julkistetaan susia puolustava vetoomus, ja kansanedustaja Tanja Karpela puhuu susien puolesta. Paikalla on myös muita julkisuudesta tuttuja Salakaadot seis -kampanjan tukijoita.

Kampanjaa ovat mukana tukemassa mm. Sofi Oksanen, Mariska, Rakel Liekki, Antti Nylén, Mikael Jungner, Timo T. A. Mikkonen, Aki Kaurismäki, Tommi Korpela, Kari Väänänen ja Karri Miettinen (Paleface). Yli 50 tunnetun suomalaisen tukijalista julkaistaan kokonaisuudessaan Salakaadot seis -nettisivuilla.

“Ihailen ja kunnioitan sutta ja toivon, että se saa elää rauhassa”, muusikko ja osuvasti nimetyn Pahat Sudet -yhtyeen laulaja Mariska kommentoi.

Mediayrittäjä Timo T. A. Mikkosen mukaan “sudellakin on paikkansa Suomen luonnossa. Salametsästys taas on raukkojen ja luusereitten puuhastelua.”

“Suomalainen petoviha kuitenkin on räikeä esimerkki mystisestä, sameasta ajattelusta, joka on pelkästään verenhimoista ja itsekästä”, kirjailija ja kääntäjä Antti Nylén arvostelee.

Suomen susien tilanne on hälyttävä. Susikanta oli keväällä 2010 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan noin 150–160 yksilöä. Kanta on romahtanut muutaman vuoden aikana noin sadalla yksilöllä.

Susi luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi ja sen suurimpana uhkana on salametsästys. Luonto-Liiton susiryhmä vaatii maa- ja metsätalousministeriöltä välittömiä toimia Suomen susikannan elvyttämiseksi.

Salakaadot seis -kampanja on Luonto-Liiton salametsästyksen vastainen kampanja. Lush Finland Oy on kampanjan yhteistyökumppani.

Lisätietoja:

Sami Lyytinen
Susiryhmän puheenjohtaja
savely@utu.fi, puh. 040 558 6097

Aura Yliselä
Susikampanjavastaava
Luonto-Liitto
aura.ylisela@luontoliitto.fi, puh. 044 516 6227

Niina Kalavainen
Pr Manager
Lush Finland Oy
pr@lush.fi, puh. 040 846 2641

Kampanjan nettisivut
http://www.salakaadotseis.fi

Luonto-Liiton susiryhmä
http://www.luontoliitto.fi/susiryhma

Lush Finland Oy
http://www.lush.fi

Kampanjan tukijat

Muusikko Mariska
Kansanedustaja Tanja Karpela
Laulaja Katri Ylander
Kirjailija Antti Nylén
Europarlamentaarikko Satu Hassi
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen
Eläinnäyttelijöiden kouluttaja Tuire Kaimio
Ultimate Fighters Harri Niva ja Sauli Heilimö
Thainyrkkeilijä Milja Heino
Sarjakuvataiteilija Milla Paloniemi
Mediayrittäjä Timo T.A. Mikkonen
Rockmuusikko Sampsa Sarparanta
Toimittaja Kirsi Virtanen
Muusikko Marko Ritola
Muusikko Jari Yliaho
Säveltäjä ja sanoittaja Kari Kuuva
Kirjailija Sofi Oksanen
Muusikko Karri Miettinen
Muusikko Jarkko Martikainen
Professori ja apulaisoikeusasiamies (eläkk.) Pirkko K. Koskinen
Näyttelijä ja ohjaaja Kari Väänänen
Ohjaaja Aki Kaurismäki
Kirjailija Heikki Turunen
Yhtye Freud, Marx, Engels & Jung
Yhtye Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Laulaja Topi Sorsakoski
Yhtye Siberia
Näyttelijä ja muusikko Puntti Valtonen
Kitaraseppä Matti Nevalainen
Näyttelijä Kari Hietalahti
Näyttelijä Tommi Korpela
Muusikko Jartsa Tuominen
Muusikko Iiro Rantala
Muusikko Ippe Kätkä
Musiikkituottaja Atte Blom
Muusikko Kankku Kankaanpää
Muusikko Harri Marstio
Muusikko Pate Mustajärvi
Muusikko Leo Gauriloff
Näyttelijä Jari Salmi
Muusikko Janne Laurila
Muusikko Jaakko Teppo
Puoluesihteeri Mikael Jungner
Näyttelijä Kari Ketonen
Näyttelijä Ville Myllyrinne
Muusikko Dave Lindholm
Ohjaaja Raimo O. Niemi
Toimittaja Anu Silfverberg
Taiteilija Rakel Liekki
Muusikko Ben Granfelt
Muusikko ja tuottaja Hannu Leiden
Kirjoittaja ja soittaja Pasi Heikura
Ohjaaja Renny Harlin
Toimittaja Jake Nyman
lauluntekijä Ali Alikoski
Muusikko Janne Haavisto
Laulaja Elisa Korjus
Laulaja Hannu Leiden
Säveltäjä ja muusikko Anssi Tikanmäki