Susitietoa

Suden elinvoimaisuus

Laura-Uotilakaksisutta

Kuva: Laura Uotila

Luonnonvarakeskuksen (Luken) arvion mukaan Suomessa oli vuoden 2016 helmikuun lopussa 200–235 sutta. Kanta-arviossa on otettu huomioon juuri päättyneen kannanhoidollisen metsästyksen saalis ja tieto muutoin kuolleista susista.

Susi on edelleen erittäin uhanalainen laji. Uhanalaisuuden kriteeri täyttyy, kun populaation arvioitu koko on alle 250 lisääntymiskykyistä yksilöä. Lajia sanotaan elinvoimaiseksi, jos tunnettu populaatio ei ole vaarassa hävitä tulevaisuudessa. Usein käytetty aikahaarukka tulevaisuudelle on seuraavat 100 vuotta.

Suden uhanalaisuuden merkittävin syy ja uhkatekijä on salametsästys. Havaittu susien häviäminen ei selity laillisella pyynnillä, luontaisella kuolleisuudella ja susien poismuutolla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Suomen susimäärän pitäisi olla jopa 700, jos otetaan huomioon luontainen kasvu ja tunnetut kuolemat.

Pieni lisääntyvä populaatio on hyvin altis kaikille yksilöiden lukumäärään vaikuttaville tekijöille: sairaudet, onnettomuudet, ankarat olosuhteet, sattuma. Kanta voi pudota alle toivotun minimikoon, jolloin elinvoimaisuus on vaarassa. Näin on käynyt Suomen susikannalle laittoman metsästyksen vuoksi.

Arvio 25 lisääntyvän susiparin riittävyydestä elinvoimaisen susikannan säilyttämiseen perustuu oletukseen, että susikantamme saa säännöllisesti uutta verta Venäjän puolelta. Tuoreen geenitutkimuksen mukaan Suomi ei enää saa riittävästi vahvistusta susikantaansa Karjalan puolelta.

Suomesta vaeltavat sudet olisivat elintärkeitä myös Ruotsin ja Norjan pienelle ja eristyneelle susipopulaatiolle, joka kärsii jo vakavista sukusiittoisuuden ongelmista. Poikuekoot pienenevät, poikasten selviytyminen heikkenee ja perinnölliset sairaudet yleistyvät. Skandinavian nykyinen susipopulaatio ei ole enää pitkällä tähtäimellä elinvoimainen.

 

Suden käyttäytyminen

Susilauman muodostaa yleensä lisääntyvä alfa- eli johtajapari ja sen eri-ikäiset pennut. Laumassa voi olla 3–12 yksilöä. Yksilöiden välillä on kiinteät suhteet, mutta keskinäinen arvojärjestys on selkeä. Lauma elää ja saalistaa reviirillä, jonka alueella muita susia ei suvaita. Reviirit ovat laajoja, keskimäärin 1000 km2.

Laumaelämä on evoluutiokehityksen tulos. Laumaa tarvitaan suuren saaliin pyydystämiseen. Suomessa suden tärkein saaliseläin on hirvi. Muita ovat metsäkauris, metsäpeura, poro ja valkohäntäkauris.

Hirven tai metsäpeuran kaataminen on aina riskialtista. Siksi susia voi houkuttaa helpompi saalis kuten lampaat, naudat ja koirat. Kesäaikaan susi pyydystää myös pienempää riistaa: jäniksiä, majavia, mäyriä, lintuja ja jyrsijöitä, ja kelpaavat sudelle myös hyönteiset, kalat ja marjat.

Sudet parittelevat maalis-huhtikuussa. Touko-kesäkuussa syntyy 3–7 poikasta emon kaivamaan pesäkoloon. Puolen vuoden ikäisinä nuoret sudet alkavat olla täysikasvuisen kokoisia ja osallistuvat lauman mukana saalistukseen. Suomessa suurin osa nuorista susista jättää synnyinlaumansa 11–14 kuukauden iässä lähtiessään etsimään omaa elinaluetta ja kumppania. Osa nuorista susista jää synnyinlaumaan auttamaan uusien pentujen hoidossa. Viimeistään kaksivuotiaana sukukypsyyden saavuttaneet sudet kuitenkin lähtevät omille teilleen.

Nuoret sudet voivat vaeltaa satoja kilometrejä etsiessään itselleen paria ja sopivaa reviiriä. Näin Suomen susikannan ydinalueilta itäisestä Suomesta on vaeltanut susia myös Keski- ja Länsi-Suomeen. Vaelluksen aikana yksinäinen susi saattaa joutua turvautumaan helppoon saaliiseen.

 

Ihminen ja susi

Susi on harvoin vaarallinen ihmiselle. Suurpedot pyrkivät yleensä karttamaan ihmisiä, mutta tiheämmin asutuilla alueilla ei kohtaamisilta voi kokonaan välttyä. Normaalisti susi kuitenkin pelkää ihmistä, ja todennäköisyys joutua suden hyökkäyksen kohteeksi on hyvin pieni.

Suomessa suden ei tiedetä tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä vuoden 1882 jälkeen. Suden uhreina arvioidaan 1800-luvulla menehtyneen 77 ihmistä viiden tapahtumasarjan aikana. Tunnetuin on tapaus, jossa 22 lasta menetti henkensä Turun seudulla vuosina 1879–1882. Surmiin syyllistyneitä susia oli ilmeisesti vain kaksi. Susista on säilynyt valitettavan vähän tietoja, mutta toisen niistä tiedetään olleen vanha, heikkokuntoinen naaras. Kyseessä saattoi olla rabiekseen sairastunut yksilö.

Suden maine verenhimoisena ihmistappajana on vahvasti liioiteltu. Suden 1700- ja 1800-luvuilla aiheuttamia kuolemantapauksia muistellaan vieläkin. Kaikissa tapauksissa todellinen kuolinsyy ei myöskään ole selvillä – on perusteita olettaa, suden kontolle on laitettu kuolemia, jotka eivät kestäneet päivänvaloa. Riski joutua suden hampaisiin nyky-Suomessa on siis  paljon pienempi kuin kuvitellaan, vaikkakin vaara on aina olemassa villin petoeläimen kohdalla.

Sudet aiheuttavat vahinkoja etenkin poroille, lampaille ja koirille. Petojen kanssa voi kuitenkin oppia elämään. Tärkeää on, että koti- ja tuotantoeläimiin kohdistuvia vahinkoja ehkäistään ennalta sen sijaan, että keskitytään korjailemaan niiden seurauksia. Kun ennaltaehkäisyllä tehdään kotieläinten tavoittelu vaikeammaksi, susi ei opi käyttämään kotieläimiä helppona saaliina.

Vahinkojen estämiseksi on kehitetty toimivia menetelmiä, mutta suojatoimet ovat monesti riittämättömiä. Eläimet saatetaan jättää laiduntamaan ilman minkäänlaista petosuojaa, metsästäjät päästävät koiransa juoksemaan vapaasti saaliin perässä vaikka alueella tiedetään olevan susia ja lemmikkielämiä päästetään ulkoilemaan pimeällä pihalla valvomatta. Erityisesti kokemattomille, vanhuuden heikentämille tai sairaille susille eläimet pihapiirissä tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon.

Porovahingot ovat yleisimpiä suden aiheuttamista kotieläinvahingoista. Vapaasti laiduntavia poroja on käytännössä lähes mahdotonta suojella, vaikka tokkapaimennusta käytetäänkin jonkin verran. Tapettujen porojen lukumäärä on viime vuosina vaihdellut 500-1000 yksilön välillä.

Luonto-Liitto on vaatinut, että petovahinkojen korvausjärjestelmän puutteisiin tulisi puuttua. Mallia voisi etsiä maakotkan aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmästä, jossa korvaus perustuu paliskunnan alueella olevien kotkareviirien käyttöön ja poikastuottoon.

Lammasvahingot ovat toiseksi yleisimpiä. Lammas on sudelle sopivan kokoinen ja puolustuskyvytön saaliseläin, jonka taipumus kerääntyä ahdistettuna laumaksi tekee siitä helpon uhrin. Lisäksi lampaat ja nautakarja laiduntavat Suomessa kesäisin kevyesti aidatuilla laitumilla, jotka ovat usein laaja-alaisia ja saattavat sijaita kaukanakin pihapiiristä.

Ylenmääräinen tappaminen perustuu suden saalistusvaistoon. Susi ei tapa ”tappamisen ilosta”, vaan ulottuvilla oleva saaliin ärsyke voi laukaista saalistusreaktion yhä uudelleen. Luonnon epävarmoissa olosuhteissa sudelle on hyödyllistä saalistaa silloin kun ruokaa on tarjolla, ja se pyrkii turvaamaan tulevan ravinnontarpeensa tappamalla varastoon.

Susi saalistaa koiria ravinnokseen, mutta käy niiden kimppuun myös puolustaakseen reviiriään. Itä-Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan noin puolet koirista viedään pihapiiristä ja loput metsästyksen yhteydessä. Pihoista koiria vievät yleensä yksin liikkuvat sudet. Metsässä koira saattaa houkutella sudet paikalle haukunnallaan, ja joutua tapetuksi joko riistana tai kilpailijana. Susivahinkojen korvauksista suurin osa käytetään koiravahinkoihin.

Ruotsalaisessa Grimsön tutkimuslaitoksessa tehdyn selvityksen mukaan suurpetojen niskoille vieritetyistä kotieläinten vammoista tai kuolemista jopa yli puoleen on löytynyt syyllinen muualta. Useimmiten asialla on ollut koira. Koirat raatelevat vuosittain toisia koiria, poroja, lampaita ja muita pienempiä eläimiä. Vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan irti päästetyt metsästyskoirat aiheuttavat Keski-Suomessa yhtä paljon lammasvahinkoja kuin sudet. Valtio ei korvaa koirien aiheuttamia vahinkoja.

Susiaidat tarjoavat tehokkaan keinon laiduntavien lampaiden ja muun karjan suojaamiseksi. Sähköistetty petoaita eroaa tavallisesta paimenpoikajärjestelmästä vahvemman sähkövirtansa ja suuremman lankamääränsä ansiosta. Se myös rakennetaan maaston muotoja myötäileväksi, jotta susi ei pääse kaivautumaan aidan alitse.

Susiaitamateriaalia on ollut tarjolla kysynnän mukaan. Ministeriö ei kuitenkaan rahoita aidan pystytyksestä aiheutuvia kuluja. Susiaidan rakentaminen vaatii yleensä talkoo- tai palkkatyövoimaa. Luonto-Liiton susiryhmä ja muut järjestöt ovat osallistuneet susiaitojen rakentamiseen vapaaehtoisvoimin.

Jos laidunten aitaaminen ei ole mahdollista, voidaan eläimille rakentaa yöpymissuojaksi laitumelle pienempi sähköinen aitaus tai umpinainen katos, johon eläimet siirretään yöksi.

Väliaikaisena ja nopeana ratkaisuna voi käyttää sähköistettyä nailonverkkoaitaa. Muualla maailmassa on käytetty menestyksekkäästi ensiapuna myös metsästäjille tuttua lippusiimaa tavallisen aidan lisänä. Lisäksi erilaisista ajastimen tai liikkeentunnistimen ohjaamista ääni-, ultraääni- ja valokarkottimista voi olla tilapäistä apua.

Vanhin keino petoeläinvahinkojen estämiseksi on laumanvartijakoira. Suomessa ei niiden käytöstä ole pitkää kokemusta, mutta tavoitteena on löytää Suomen oloihin sopivat käyttötavat.

Pihapiirissä koirat voidaan suojata susilta rakentamalla niille tukeva teräsverkkoaitaus. Susialueilla koiraa ei pitäisi koskaan jättää yöksi irti tai liekaan sidotuksi.

Koirien suojaamiseksi metsästystilanteessa ei sen sijaan ole vielä onnistuttu kehittämään varmasti toimivaa menetelmää.  Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen susipalvelusta saa tietoa pannoitettujen susien liikkeistä. Metsästys voidaan siten suunnata alueille, joilla suden kohtaamisen riski on sillä hetkellä pienempi. Niillä alueilla, joilla palvelu ei ole käytössä, voidaan aiottu metsästysalue tutkia etukäteen sudenjälkien löytämiseksi. Mikäli tuoreita jälkiä löytyy, on parasta vaihtaa paikkaa ennen koiran irti päästämistä. Kehitteillä on myös koirien suojaliivejä ja -pantoja.

Koiraa ei tule pitää metsästäessä tarpeettomasti irti. Koiralla voidaan käyttää tutkapantaa, jonka avulla sen paikantaminen onnistuu nopeasti. Lisäksi ensimmäisen jahdin jälkeen tulisi siirtyä riittävän kauas seuraavaa ajoa varten, mikäli samana päivänä on tarkoitus ampua useampia eläimiä.

Susi ei kuulu pihapiiriin. Kun halutaan ehkäistä suden liikkuminen ihmisasutuksen liepeillä, on tärkeää sulkea kaikki ravinnoksi kelpaava pois sen ulottuvilta. Tällä tarkoitetaan lemmikkieläinten lisäksi muun muassa talous- ja teurasjätteitä. Myös valokuvaushaaskat tulee sijoittaa tarpeeksi etäälle asutuksesta. Asutuksen läheisyyteen tottuneita susia voivat viranomaiset yrittää karkottaa esimerkiksi kumiluodeilla tai valopistoolilla.

Mikäli jokin susiyksilö tai lauma kuitenkin erikoistuu koirien tai kotieläinten syömiseen, ne on syytä poistaa eli käytännössä ampua. Näin estetään asenteiden kärjistymistä susia kohtaan ja saadaan jatkuvat vahingot loppumaan. Susien ampumisen pitäisi olla kuitenkin vasta viimeinen keino, ensisijassa vahinkoja tulisi estää. Sudenkaatolupien tulisi kohdistua vain toistuvasti vahinkoa aiheuttaviin susiin.

Jos jollekin sudelle on saatu kaatolupa, olisi ehdottomasti varmistettava, että jahdin kohteena on oikea yksilö. Jos on tarkoitus ampua koko lauma, jahti pitäisi aloittaa nuorista yksilöistä. Johtajapari ei ahdistettunakaan jätä reviiriään ja on siten helpommin löydettävissä myöhemminkin. Nuoret yksilöt voivat sen sijaan harhailla pitkienkin matkojen päähän.

Päävastuu susivahinkojen estämisestä sekä siihen liittyvästä materiaalien hankinnasta ja neuvonnasta on Suomen riistakeskuksella. Alueelliset erot vastuun hoitamisessa ovat kuitenkin suuria.

Suojaustoimenpiteiden laiminlyönti ei aina ole tahallista, vaan saattaa johtua esimerkiksi siitä, ettei seudulla ole totuttu susien läsnäoloon. Usein lisäkustannukset ja ylimääräinen vaiva ovat syynä niiden puuttumiseen, joskus usko niiden tehoon. Joskus taas ”ison pahan suden” metsästäminen on yksinkertaisesti houkuttelevampi vaihtoehto.