Susiryhmä luovuttaa Euroopan komissiolle vetoomuksen Suomen susikannan pelastamiseksi

Luonto-Liiton susiryhmä luovuttaa perjantaina (20.6.2014) vetoomuksen Suomen susien puolesta Euroopan komission ympäristöasioiden pääosaston johtaja Aurel Ciobanu-Dordealle. Vuoden 2013 aikana yli 11 000 nimeä keränneessä kansainvälisessä vetoomuksessa Demand EU take action to save the endangered wolf in Finland vaaditaan EU:lta toimia Suomen susikannan pelastamiseksi.

Vetoomus tuo esille useita selkeitä ongelmakohtia Suomen susipolitiikassa. Laajaan salametsästykseen puuttuminen on ollut tehotonta, eikä lisääntymiskykyisen susikannan muodostumista poronhoitoalueelle ole haluttu sallia. Susien liikkumisen estyminen Suomen poronhoitoalueen läpi uhkaa myös Skandinavian sisäsiittoisen susipopulaation elinkelpoisuutta.

”Suomessa harjoitettu susipolitiikka on ollut epäonnistunutta, ja uusille ratkaisuille on selkeä tarve. Tilanteen kohentamiseksi EU:n taholta tulevalla paineella voi olla ratkaiseva merkitys”, sanoo Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Tea Tawast.

Tällä hetkellä vaikuttamistyö susipolitiikan kehittämiseksi Suomessa on erityisen ajankohtaista, sillä susikannan uuden hoitosuunnitelman valmistelu on parhaillaan käynnissä.

”Vuonna 2005 laadittu susikannan hoitosuunnitelma syntyi Euroopan komission Suomea vastaan nostaman kanteen seurauksena. Kritiikkiin on edelleen syytä, sillä hoitosuunnitelma ei ole auttanut Suomen susikantaa kestävälle tasolle. Tilanne on monelta osin heikompi kuin vuosikymmen sitten”, sanoo Luonto-Liiton susikampanjavastaava Ilkka Hiltunen.

Susiryhmän kanta on, ettei EU:n luontodirektiivin edellyttämä suotuisa suojelun taso toteudu suden kohdalla Suomessa. Susi on Suomessa edelleen erittäin uhanalainen laji, jonka elinvoimaisuutta ei ole kyetty kohentamaan, ja jonka levittäytyminen luonnollisille elinympäristöilleen on estetty. Susi tulisikin lukea myös poronhoitoalueella luontodirektiivin liitteen IV tiukasti suojeltuihin lajeihin.

”Suomen susipolitiikka on toistaiseksi epäonnistunut eikä esimerkiksi salametsästystä ole onnistuttu lopettamaan. Tästä syystä myös susialueiden paikallisten asukkaiden näkökulmien huomiointi on tärkeä edellytys susipolitiikan onnistumiselle. Erityisen tarpeen tämä on laittoman salametsästyksen kitkemiseksi. Vuoropuhelua sudensuojelua edistävien tahojen ja susialueella elävien asukkaiden välillä olisi hyvä lisätä”, kommentoi Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius.

Vetoomuksen Suomen susikannan puolesta luovuttaa susiryhmän delegaatio, jossa on mukana Tea Tawast, Ilkka Hiltunen sekä Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta. Tapaaminen järjestetään ympäristöasioiden pääosaston toimistossa Brysselissä perjantaina 20. kesäkuuta.

Lisätietoja:

Ilkka Hiltunen
Susikampanjavastaava, Luonto-Liitto
Puh. 044 516 6227
ilkka.hiltunen@luontoliitto.fi

Tea Tawast
Puheenjohtaja, Luonto-Liiton susiryhmä
tea.tawast@luontoliitto.fi

Sami Säynevirta
Järjestöpäällikkö, Luonto-Liitto
Puh. 040 560 7303
sami.saynevirta@luontoliitto.fi

Vetoomus, Demand EU take action to save the endangered wolf in Finland: www.causes.com/campaigns/8629-demand-eu-take-action-to-save-the-endangered-wolf-in-finland

www.luontoliitto.fi/susiryhma

www.salakaadotseis.fi