Luonto-Liitto toivoo kiimarauhaa susille

Eteläisessä Suomessa susien kiima-aika on jo alkanut. Tämän voi päätellä susinaaraan hangelle tiputtelemista verijäljistä. Veri lumella susien jälkijotoksella voi siis tässä tapauksessa iloinen merkki tulevista pennuista. Luonto-Liitto toivoo susille rauhallista lisääntymisaikaa.

– Lounais-Suomen ainoan susilauman johtajanaaras on jättänyt merkkejä juoksustaan jo reilun viikon ajan. Sen sijaan Suomen susikannan ydinalueella Kainuussa kiiman alkuun mennee vielä tovi, toteaa biologi Sami Lyytinen, joka on seuraillut Varsinais-Suomen pohjoisosissa liikkuvien susien elämää jo neljän vuoden ajan.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tuoreimman arvion mukaan Suomessa on susia tällä hetkellä 215-240. Viime vuonna susien määrän havaittiin laskeneen reippaasti, ja syyksi tähän epäillään salametsästystä.

Viimeisin laiton sudentappo tuli ilmi joulun jälkeen Sodankylän Pomokairassa, missä susi ammuttiin moottorikelkasta pitkän takaa-ajon jälkeen. Lisäksi riistahoitopiirit ovat myöntäneet alkaneen vuoden puolella lupia yli kymmenen suden kaatamiseen. Luonto-Liiton susiryhmä pitää tietyissä tapauksissa lupaperusteluita riittämättöminä.

– Osa kaatoluvista on myönnetty pelkästään asutuksen läheltä löytyneiden jälkihavaintojen perusteella, vaikka pihapiirissä käväisy ei tee sudesta häirikköä, kertoo Luonto-Liiton järjestöpäälikkö Sami Säynevirta.

– Lupia ole myöskään kohdennettu mihinkään tiettyihin yksilöihin, vaan tapetuksi voi joutua mikä tahansa alueen susista, Säynevirta jatkaa.

Susilaumassa vain johtajanaaras lisääntyy, ja pennut syntyvät tavallisesti touko-kesäkuussa. Suurin osa poikasista jättää synnyinlaumansa seuraavana keväänä, mutta osa jää laumaan auttamaan uusien pentujen hoidossa. Nuoret sudet voivat vaeltaa satoja kilometrejä etsiessään itselleen kumppania ja sopivaa reviiriä. Näin Suomen susikannan ydinalueilta itäisestä Suomesta on vaeltanut susia myös Keski- ja Länsi-Suomeen, missä susia ei ole elänyt sataan vuoteen.

Luonto-Liiton Salakaadot seis –kampanja jatkuu maaliskuun loppuun. Kampanjan pääviestinä on, että susi kuuluu Suomen luontoon ja ihmisen ja suden rinnakkaiselo samoilla alueilla on mahdollista.

Susiryhmä on Luonto-Liiton toimintaryhmä, joka toimii Suomen suurpetojen suojelun edistämiseksi. Susiryhmä levittää tutkimuspohjaista tietoa suurpetojemme elintavoista, ja pyrkii vaikuttamaan asenteisiin vähentämällä turhaa pelkoa ja vihaa petoja kohtaan.

Lisätietoja:
Sami Lyytinen, biologi ja susiryhmän hallituksen jäsen,
savely(at)utu.fi, puh. 040 5586097
Sami Säynevirta, järjestöpäällikkö, sami.saynevirta(at)luontoliitto.fi,
puh. 040 5607303
http://www.salakaadotseis.fi
http://www.luontoliitto.fi/susiryhma

Pressikuvia:

Alfanaaraan makuupaikalleen jättämä merkki kiiman alkamisesta (Mynämäki
27.1.2009). Kuva Luonto-Liitto / Sami Lyytinen.
http://www.luontoliitto.fi/nl/sudenmakuupaikka_samilyytinen.jpg

Alfanaaraan virtsamerkki, jonka väri kertoo ihmisellekin kiiman alusta
(Mynämäki 27.1.2009). Kuva Luonto-Liitto / Sami Lyytinen.
http://www.luontoliitto.fi/nl/alfanaaraanvirtsamerkki_samilyytinen.jpg