Ämyrock toi sudet yleisön joukkoon

Kesän 2013 Ämyrock, jo 39. festivaali, rokattiin Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa 29. kesäkuuta vaihtelevassa, mutta miellyttävässä säässä. Pienistä sadekuuroista huolimatta kävijöitä oli hieman viime vuotta enemmän.

Festivaalin käynnisti energinen Wedgie, ja aina luotettava Kari Peitsamo veti yleisöä puistoon jo kahdelta iltapäivällä. Kari sai 30. esiintymiskertansa kunniaksi aidon Ämy-designlahjan. Sadepilvien hälvettyä lavalle saapui tyylikäs HPNB, ja Marjo Leinosen groove’n’roll piti väen otteessaan. Lopun Ajan Miehen melankolisten sävelten jälkeen lavalle kiipesi The Valkyrians, joka sai yleisön tanssimaan, ja illan päätti tiukkaotteinen Horros. Loppuunmyydyllä jatkoklubilla esiintyivät Seremonia ja Hazed sekä aamuun saakka väkeä tanssittanut DJ Frank Safka.

Musiikillisen monipuolisuuden lisäksi Ämy tarjosi jälleen tekemistä koko perheelle. Työpaja-alueella harrastettiin romuaskartelua ja graffititaidetta, soitettiin djembeä, kuunneltiin rumpuryhmä JoySticksiä ja ihailtiin cheerleadereita. Siirtokuvatatuoinneista ja saippuakuplista riitti iloa koko perheelle.

Vuoden teema, Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanja, otettiin luontevasti osaksi tapahtumaa. Erityisesti kävijöitä kiinnostivat puistoon sijoitellut vaahtomuovisudet, jotka ikuistettiin moniin yhteiskuviin. Osansa huomiosta sai myös festivaalin juontaja Roman Schatz.

Ämyrock 368 Salakaadot Seis
(Katso kaikki kuvat:  Salakaadot Seis -kuvat Ämyrockista )

Tänä vuonna alueella oli satsattu laadukkaisiin ruokavaihtoehtoihin: festivaalievästä sai Wok’inin kojusta ja Naulasen risottotykistä. Ämyn omassa Reilun kaupan kahvilassa riitti myös vilskettä. Ämy-kaupan festivaaliaiheiset kierrätyspaidat ja Reilun kaupan kassit olivat menestys. Festivaaleille tuunattuja yksilöllisiä kierrätysvaatteita jäi jäljelle vain muutama.

Ämy kiittää sydämellisesti kaikkia artisteja, kävijöitä ja yhteistyökumppaneita hienoista festivaaleista!

Teksti: Ämyrock tiedote 3.7.2013   http://www.amyrock.org/
Kuvat:  Bosse Fageström  Salakaadot Seis -kampanjan kuvat Ämyrockista